Nimittäin loukkaantuminen tämän kuun viientenä päivänä. Sinänsä hieman harmittavaan paikkaan, kun kilpailukausi on juurikin aluillaan ja olisi ollut huomattavasti mukavampaa osallistua kiertueelle kuin maata kotona tekemättä yhtään mitään. Toisaalta, tokkopa nuo loukkantumiset koskaan oikeen hyvään aikaan ajottuu. Oon kyllä toisaalta ollu jo pitemmän aikaa sitä mieltä, että nämä tämmöiset suhteellisen ikävät yllätyksetkin kuuluu lajiin eikä sinänsä pääkoppa ole alkanut hajoilemaan. Mikä on tietenkin aika hyvä asia. Niinkö rakas äitini tokasi: "Ei sulla kannata olla kovinkaan huolissaan, mulla oli syöpä ja sulla meni vaan jalka poikki." Pakko antaa propsit mamalle siitä. Ainut mikä tässä on melko perseestä on tämä normaalin arjen pyörittäminen. Esimerkiksi aamupalan tekemiseen/syömiseen menee kutakuinkin 45 minuuttia sen aikaisemman 10 minuutin sijaan. Kepakoilla ko könkkää etiäpäin ja koittaa samaanaikaan kantaa lautasta ruokapöytään on yllättävänkin haastavaa. Ja edelleen on hirveän vaikeaa pyytää mitään yhtään keltään. En tiiä onko nuo huonekaverit hermostunu meikän auttamiseen vai ei. Mutta jokatapauksessa tuntuu jotenki oudolta ko pyytää että: "hei, voisikko kantaa tuon minun tietokoneen tästä sohvalta tuonne huoneeseen, ja jos voisit ottaa laturin käteen kans niin ois ihan übermageeta!"
Missä vika?
Ja toinen asia mikä harmittaa aika kovasti on se että oon ollu pakotettuna vuoteessa makaamiseen. Ei sovi meikälle ei. Tuntuu että menee kuuppa jumiin ko kattoo päivät pitkät tietokoneen/telkkarin ruutua. Oon käyny pari kertaa ulkona ihmettelemässä että mitä siellä tapahtuu ja seurauksena ollu joka kerta jumalaton jomottaminen jalassa niin että on pitäny seuraavana päivän vetää tyylipuhtaat potslojot. Nyt kuitenki alkaa olemaan tuosta koivesta pahin turvotus poissa (aiheutti eniten kipua) että eiköhän tämä jo viikon päästä näytä aika hyvältä. Pienellä varauksella on kyllä edellinen sanottava ko oon vetäny itteni rähmälleen aika tyylipuhtaasti jo nelisen kertaa ko nuo pirun kepit on niin jumalattoman liukkaat sisätiloissa ko on kovat lattiat. Muutama napakka pomppu poikki menneen jalan päällä tekee eetvarttia. Toivottavasti ei vaan mene enemmän tohjoksi/sääriluun kiinni ruuvattut palaset liikahtele/kierukka repeä uudestaan, ettei tarttis uuestaan joutua pöydälle. Mutta saa olla kiitollinen että tuli tämmönen "korjattava" vamma. Vaikka nyt ei ollu kuninkuuslajista eli syöksystä kysymys niin ois sitä voinu esimerkiksi päänsä lyyä, niinkö kolleegalle ylemmällä sarjaportaalla kävi:
http://www.youtube.com/watch?v=hXofZ2OYzdI&feature=related
Voimia vaan sinne suuntaan.
Onneksi meikälä on kuitenki ollu aivan vahvat kipulääkkeet ettei oo mitenkään aivan mahottomien kipujen kanssa tarttenu taistella. Sanovat että nuita vahvempia kipulääkkeitä ei voi suuhun laittaa, että jos ei kipu lähe niin häätyypi laittaa suoraan suoneen. Onneksi on kuitenki riittäny. Enkä kyllä ymmärrä sitä vouhotusta nuista lääkkeistä. Ja sitä että joku niitä viihdekäyttöön vetelee. Ite vetasin kolme nappia kerrala ko suositus oli yksi eikä niistä sen kummempia sivuvaikutuksia ollu. Vähän alko väsyttään ja aivot löi hittaalla, mutta ei siinä kyllä mittään hienoa ollu. Varmaanki ois pitäny vettää enemmän, hehe. Harmi ko menivät loppumaan, ei nimittäin meinaa saaha unta millään näin iltasin. Kaikki viis tuotantokautta Dexteriä on tullu väijyttyä aika intensiivisesti&muutama tuotantokausi HIMYMIä. Loistosarjoja molemmat. Niin sitten on unirytmit kääntyny vähän yönmyöntäsiksi ko ei viime viikolla alotettu koulukaan paljon hiasta nukkumaanmenoa. Ilosesti puoli kolmelta päivällä alkaa ekat tunnit. En saanu ensimmäiseen kolmeen viikkoon loukkaantumisen jälkeen nukuttua ko vaivaset kuus tuntia yössä ko jalaka herätti vaatimaan nappeja. Koitin siinä sitten valvoa mahollisimman myöhään ettei tarttis ennen kuutta herätä. Nyt alkaa olemaan jo parempaa menestystä sillä saralla, nyt harmina on vaan nämä myöhäset yöt.
Onneksi tästä kuitenki tervehtyy kesään mennessä, niin pääsee nauttimaan siitä, toivottavasti. Viime kesänä tuli tehtyä muutama sen verta makia reissu että olis sääli jos tuo jalka hiastais matkantekoa vielä sillonki. Mulla oli kyllä suunnitteilla semmonen Ameriikan länsirannikon kiertäminen asuntoautolla, mutta saa nyt nähä jääkö se haaveeksi. Pääsen irti kepakoista huhtikuun toisella viikolla ja matkaan pitäis lähtiä siitä kahen viikon päästä. Voi olla hankalaa, ko pittää varmaan jossaki suhteessa opetella kävelemmään uuestaan jos siihen asti pitää keppejä käyttää. Noh, sen näyttää tulevaisuus.
Voisin alkaa päivittelemään tätä blogiaki vähän tihiämpään tahtiin. Niin, ja laittaa kuvia perkele. Kameraki on, tai oli, en oikein tiiä ko tämä huone on tällähetkellä niin sekanen ettei löyä mitään ko kaikki matkalaukut on räjäytetty lattialle ja näin invaliidina on vähän vaikea alkaa mitään suurempaa urakkaa suorittamaan. Siivouspalvelua vailla, anyone?
Suomen kesä, here I come!
N
