Lauantai ilman oloa?




Päässä humisee, siihen koskee, väsyttää, panettaa ja olo on muutenki semmonen ettei tiiä miten päin sitä olis. Ensimmäisenä ko aukasee silmät yöpöydällä tuijottaa silmiin vaativasti hra Smirnoff. Oikeastaan jopa lakonisesti toteaa; "Ei sulla oo muita kavereita, tiiät sen itekki!". Mietin. Vastaan tuijotukseen jopa ankarammin. Meikäläistähän ei vanhat venäläiset pese! Käsi kuitenkin hakeutuu pullonkaulalle ja rusautan korkin auki. Pullo on kylmä ja tuntuu niinkö se ois tehty meikäläisen kätteen. Pikkasen hermostuttaa. Pitäiskö vai ei. Eihän tämä ole vasta ko kolmas aamu, jumalauta. Jos sitä ees pikkasen, ettei pääse tämä kovala vaivala hommattu humala karkaamaan käsistä. Se ois sääli jos mikä.

Kahesta edellisestä päivästä en muista kyllä juurikaan mitään. Taino onhan niitä pieniä hajanaisia muistikuvia. Hauskaahan se on vissiin ollu. Taino ainaki jos kattoo omaa huonetta joka näyttää siltä niinkö siellä olis sodittu kolmas Maailmansota. On vissiin tullu kokeiltua melkolailla kaikenlaisia asuyhistelmiä. Kato perkele. Kravatti roikkuu oven kahvasta. Aijai, puvun takki näyttää olevan frakki tai ainaki siihen on samalainen komia halko on laitettu. Hra Smirnoffin katse tuimistuu entisestään. Katon takasin, alan pehmenemään ajatukselle. Lähtis tää orastava päänsärky helevettiin ko ottasin tuosta kunnon siivun. Jatkan kuitenki sotavahinkojen arviointia. Kännykästä näyttää olevan jäljellä pelkästään etupuoli. Akku ja takakansi on laskettava luonnolisen hävikin piikkiin. Mutta sepä nyt ei oo ollenkaan paha. Niitähän saa uusia kaupasta pilkkahintaan, ompa paha. Samala mieleen putkahtaa ajatus että mitkäs ne on ollu tämän hauskanpidon kulut. Aletaanpa laskea. Eka päivähän oli halpa. Käytiin hakemassa kaks pulloa jäykkää. Mitä se tekkee, parikymppiä. Niitä ko alettiin litkiä torstai-iltapäivänä niin sen jälkeen on paha muistaa. Pitää siis aukasta nettipankki. Ei perkele, uskaltaako? Se on tyhmänrohkeaa alkaa kattomaan silmästä silmään itse paholaista. Masokismia parhaimmillaan. Ja pullo kädessä alkaa tuntumaan yhä houkuttelevammalta vaihtoeholta. Pysy kovana, pysy kovana. Hupsista saatana. Torstain jälkeen tililtä hävinnyt kunnioitettavat 400 euroa. Aijai. Vuokra pitää maksaa kahen viikon päästä eikä rahaa näillä näkymin siihen ole. Onneksi se ei paljon paina tässä konkurssissa. Krapula-aamuina ko mikään ei juurikaan tunnu miltään.

Tai niinhän sitä sanotaan. Ko nousen sängystä niin koko ropan läpi leimahtaa helevetinmoinen kipuaalto. Mitäkähä ihmettä sitä on tapahtunu. Ai niin nyt muistanki. Se oli se iso kaveri jolla oli komia akka mukana. Pittää muistaa seuraavala kerralla ettei ole hyvä idea mennä liian läheisesti jutteleen tuommosille naisille. Tai ainaki alottaa keskustelu jollaki muulla lauseella ko "Kuuleppa perkele!". Rakkaus ei ole ikinä ilmasta. Eikä näköjään ilman sitä oleminenkaan. Mutta olihan meillä pojat hauskaa! Tuli laulettua ja juotua ja tanssittua. Ei paljon maailman murheet paina ko heti aamusta saa alkaa juomaan viisasten juomaa. Vaan enpä tiiä. Tässä sitä ollaan veitsenterällä. Aletaanko ottaan vai ollaanko ottamatta. Pittää punnita vaihtoehtoja vielä pieni hetki. Jotakin positiivista tähänki päivään. Lattialla on ihkaoikea kakskymppinen. Sillähän saa vaikka mitä ko kävelee purilaispaikkaan. On limpparia, purilaista ja ranskalaista, voi veljet ko tuliki nälkä. Harmi vaan ko täältä ei saa kebabbia. Se olis kyllä semmonen Jumalan lahja että saattasin kääntyä uskoon samantien eikä olis väliä onko muslimi vai kristitty ko sitä tehhään lampaastaki. Päähän alkaa koskeen vielä enemmän. Olo on niinkö sillä kuulusalla onkimavola. Jos sitä nukkuis vielä pienen hetken ja miettis elämää uudelleen. Laitan pullon takasin yöpöyälle ja nukahan nopeammin ko koskaan aikasemmin.

Ko herään niin olo on kummalisen kevyt. Saan silmät auki ja katon yöpöydälle. Smirnoff-pullo on vaihtunu vesilasiin. Pakko saaha silmiä auki ja valot päälle että näkkee paremmin. Huonehan on jumalauta ko siivouspalvelun jäljiltä. Eihän täällä muutama tunti sitten tältä näyttäny. Kipasen yläkertaan ja hörppään ison lasin appelsiinimehua ja alan tajuamaan mitä on tapahtunu.  Viiden viikon opiskelijaelämän jälkeen meikäläisen aivot on selvästi jo tottunu tähän elimistön ylikuormittamiseen alkoholilla niin että se alkaa tulemaan alitajunnasta. Alan hahmottaan tätä epätodellista oloa näin viikon kuudentena päivänä. Onko se ees mahollista? Niin se on vissiin vaan itelle myönnettävä että viikon ensimmäisenä päivänä tehty lupaus itelle on pitäny. Aurinko näyttää paistavan tähänki risukasaan. Kyllä meikästä vielä kunnollinen tullee.

N

And it made me think

               It was hot. As it had been the whole summer. Hottest summer of all time in history of Finland made people to gather on the beaches and bars deck to let the cold liquids relieve the pain that heat gave to them. This kind of a heat streak gave citizens of Finland a whole new meaning of sweating as it gave a yet another reason for them to believe why cold and isolated Finland was just right place to live for them. As it came to me, I didn't have much of a possibility to join this great weather. I was working for a renovating business for the whole day, wearing hot overalls and working in even hotter apartments which needed a some kind of a reparation. It wasn't a dream job but knocked down my former one as a sports good salesman. At least I didn't have to walk into the same bulding everyday.

               That day was just a another early morning. Sun was already high in the sky when my alarm woke me at 5:45. It was same routine five days a week; get up, eat, wear your overalls, get into your car and try to wake up. I felt good that morning. I looked up at the sky from our kitchen window and a beautiful blue sky greeted me into the new day. The scent of early mist in a grass filled my lungs as I opened our front door. I saw two rabbits having their breakfast in our yard which was steaming already due the early sunrise. As they noticed me they slowly moved to our neighbours lawn. I almost could heard them swearing on me interrupting their delicious meal. It made me smile and think about my life. I had to admit to myself that it wasn't that bad at all. A short twenty minute drive to work made me feel even better. I have always liked driving a car. Steering wheel takes you to places where ever you want to go. Gas pedal and clutch working in a perfect harmony and open road ahead to give you the godlike feeling. Freedom and pure joy.

               Although this picture of beautiful and innocent world scattered as I marched into my foreman's office. When he gave the instructions for the day's job I felt little shivering in my spine. I was about to move a plastic carpet from apartment where a old gentleman had been laying for two weeks. I could smell the dead body already and see the flies and maggots around it. Two weeks in a summer like this makes human body to double its size and forces all the liquids out of the body. Or at least that I was told. I found it repulsive. The body had been removed from the apartment a few days ago and the whole house had been ventilated for that time to get the smell away. The body had been noticed by neighbours after two weeks when they realized that the smell in the hallways wasn't just someone who haven't showered lately. I heard that it wasn't really often that old people were found dead after a long time from their houses. But it wasn't unusual either. My boss told me that everyone who had been in this business for more than a year had been working with a case like this at least once. It made think about the status of our society. I had read cases about suicides of old people from magazines, seen statistic of elders depression and heard stories about how doctor's keep those elder people in drugs in hospitals and old folks' homes in order to keep expenses as low as possible. Nobody really had cared about this person. And it wasn't the first body that was found in this extremely hot summer. I had always kept information that I had heard or read a bit exaggerated but this event made me really think how bad this situation really was. Where had we gone wrong that there are people that are left alone in their apartments and nobody keeps in touch with them for two weeks? Finland wasn't Italia but, still.

               As I cruised all around the city to gather appropriate equipments for this job little bit of dark clouds started to gather in to the sky. By the time I got into the working site raindrops started to fall from the sky. That special equipment was made to prevent the smell of the rotten body to stick into my skin and hair. I looked like a CSI- investigator as I wore white plastic overall, a white hairdresser (the same one that people use in shower in order to prevent their hair get wet), gloves and a breathing mask as I entered the apartment. My first thought was that the smell wasn't as bad as I had imagined. But after few moments I realised that that wasn't the case. The smell was overwhelming as it came through my mask I could taste that rotten body in my mouth. And it wasn't just the smell. All the bodyliquids that had been abandoned the body had left sticky layer into the plastic carpet that I was about to remove . Every step I took deeper into the room made a sticky noise from my shoes. As if someone had poured some juice into the floor and hadn't washed it away. I was about to kneel on that floor and rip off the carpet with my bare hands and grind the cement of the floor so that new one could be assembled to replace that old one. The body had been laying right next to the outdoor. It made me think if it had been just a coincidence that he was next to the outdoor or was he feeling somewhat sick and was trying to get outside before it was too late.

               As I worked I felt sad for this person. No one should die alone. Not at least been left to live last years of one's life in isolation from the most important things of our lives, social relationships. I got a bit angry thinking about all of this. What were the backgrounds? Had he been abandoned by his children or did he have them at all? Didn't he have any close relatives or friends that would keep in touch with him? For God's sake there must be somebody for everyone that even calls once in a while! It also got me to think about my relations between my granparents. When was last time I called them? At least it wasn't this week. The other grandparents had moved away from the city I lived in and I hadn't been visited them for a while. I felt ashamed. I wasn't better than the people in this persons life. Part of my anger had emerged from my own actions. I tried to convince myself that I wasn't worse than my friends who I had talked about this issue. They had said that they didn't keep in touch with their relatives every week. But it didn't make me feel any better. Nowadays everyone has their own things to do and they are in a constant hurry, I thought. Schedules have tightened up and work requires more time. I had only lame excuses to cheer me up.

               After I finished I packed my stuff and cleaned the site. In the doorway I looked back what I had done and felt proud of that. My job wasn't particurarly difficult. Most could do the tasks that had been given to me and that was the reason I got that job. Still I enjoyed the clean surface of cement that I had left behind. It would be really easy job for the next guy to put the new carpet on. As I got out from that house I saw that sun was shining again. The first thing I did when I got home I called both of my grandparents.

N

Mitä minusta tuleekaan isona?






Näillä näkymin ekonomi. Eli kauppakorkean käynyt talousmaailman asiantuntija. Mutta se nyt on toistaseksi vielä aika kaukainen ajatus, pikku pilvi taivaanrannalla. Saattaapi olla että ennen joulua jonkunnäköinen pieni tuulenhenkäys on vieny sen rannan taakse näkymättömiin. Tällä hetkellä en todellakaan tiedä onko se minun tulevaisuus. Tällä hetkellä verestän periaatteessa vain muistoja lukiovuosilta. Toisaalta mukavaa, mutta toisaalta turhauttavaa. Olenkohan oikeasti tulevaisuudessa parempi/arvostetumpi/hienompi ihminen, kun muistan Tuomas Akvinolaisen viisi perustelua sille miksi Jumala on olemassa tai että USA:n eteläosissa on osavaltio, joka on nimetty ranskalaisen maailmanvalloittajan mukaan? Pikkujutut ne mieleen jää, tuskin kuitenkaan mitään suurempaa. Tai jos tahtoisin, niin se vaatisi aamusta iltaan lukemista enkä tiedä, että tahdonko sitä. Vuoden päästä pitäisi alkaa erikoistumisopinnot. Toivottavasti siihen mennessä tulee selväksi mitä sitä tahtoo ja mitä ei.

Jotenkin ahdistaa, mutta samalla myös kiehtoo ajatus siitä, että minusta tulisi pukumies, joka miettii elämäntyökseen, miten pienestä rahanipusta saisi tehtyä isomman. Toisaalta raha välineenä on aina kiinnostanut, ei niinkään itseisarvona. Toki kotoa on tullut hieman porvarillisia piirteitä ja tahdonkin jonkunnäköisen toimeentulon itselleni, mutta se ei rahan tekemisessä hienointa. Raha on hyvä keino mitata tuloksia, ei menestystä. Kun yhdestä rahasta on tehnyt kaksi on siitä helppo huomata että on tehnyt jotain oikein. FEEDBACKKIA you know. Mutta sitten toisaalta, eikö se ole hieman pinnallista?

En tiiä onko meikästä siihen. Kylmäveriseen rahantekoon. Meikäläisessä on kuitenki niin paljon pehmeitä piirteitä. Lukiossa olin yksin ja ainoastaan vain kiinnostunut psykologiasta. Mikään muu aine ei oikeastaan napannu ollenkaan. Paha sanoa perkele. Ja muutenki tulee jahkailtua ja mietittyä asioita enemmän ku toimittua.


(note to yourself: TOIMI ELÄKÄ MIETI NIIN PALJOA)


MUTTA MINKÄ SE KOIRA KARVOILLEEN MAHTAA ?




Meh, ohan se vaikeaa olla nuori ja aikuistua, kait.


Toisaalta liian paljon hienoja juhlia/tapahtumia/ihmisiä tavattavana että pitäisi alkaa turhaan mutustelemaan. Anna tuulen kuljettaa ja sitä rataa.

there's no turning back now

Lähdin amerikkaan. 




                               Mulle soitettiin Yks ilta tuossa viime keväänä. Matkamieheltä kysyttiin: "Jos me ollaan niin kivoja että maksetaan sulle koulu niin tuutko tänne meidän kouluun opiskeleen?".

Kuukauden päivät siinä meni ennenkuin sain päätettyä että onkohan tämä oikea ratkaisu meikäläisen elämässä. Rakastuin puoli vuotta aikasemmin elämäni naiseen. En vieläkään tiedä että olisko pitänyt tehdä toisin. Mulle kuitenkin kerrottiin, ettei siitä todennäköisesti olisi ikinä tullut mitään. Että ehkä se sitten oli oikea ratkaisu. Toisaalta, eihän tämmöistä mahollisuutta voi jättää käyttämättäkään?

Täällä sitä sitten ollaan. Tähän mennessä oon ainoastaan tavannu hienoja ihmisiä. Ei valittamista/pahaa sanomista. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässä jotaki semmosta missä ei ole sydän/sitoutuminen mukana 100%. Outoa.

Entry on lyhyt. Ja todennäköisesti muutkin tulevat kirjoitukset.




..-----------..




Tahon vain päästä itteni kanssa takas kiinni siihen johonki mitä elämä oli joskus noin kymmenen vuotta sitten. Pihaleikit ja tyttöjenjahtaamiset. Lumisodat ja lätkäpelit. Turtlesit ja ninjat. Välitöntä ja aitoa.

AITOA ILOA.

                                              
    


                                                          LAPSET.