Lauantai ilman oloa?




Päässä humisee, siihen koskee, väsyttää, panettaa ja olo on muutenki semmonen ettei tiiä miten päin sitä olis. Ensimmäisenä ko aukasee silmät yöpöydällä tuijottaa silmiin vaativasti hra Smirnoff. Oikeastaan jopa lakonisesti toteaa; "Ei sulla oo muita kavereita, tiiät sen itekki!". Mietin. Vastaan tuijotukseen jopa ankarammin. Meikäläistähän ei vanhat venäläiset pese! Käsi kuitenkin hakeutuu pullonkaulalle ja rusautan korkin auki. Pullo on kylmä ja tuntuu niinkö se ois tehty meikäläisen kätteen. Pikkasen hermostuttaa. Pitäiskö vai ei. Eihän tämä ole vasta ko kolmas aamu, jumalauta. Jos sitä ees pikkasen, ettei pääse tämä kovala vaivala hommattu humala karkaamaan käsistä. Se ois sääli jos mikä.

Kahesta edellisestä päivästä en muista kyllä juurikaan mitään. Taino onhan niitä pieniä hajanaisia muistikuvia. Hauskaahan se on vissiin ollu. Taino ainaki jos kattoo omaa huonetta joka näyttää siltä niinkö siellä olis sodittu kolmas Maailmansota. On vissiin tullu kokeiltua melkolailla kaikenlaisia asuyhistelmiä. Kato perkele. Kravatti roikkuu oven kahvasta. Aijai, puvun takki näyttää olevan frakki tai ainaki siihen on samalainen komia halko on laitettu. Hra Smirnoffin katse tuimistuu entisestään. Katon takasin, alan pehmenemään ajatukselle. Lähtis tää orastava päänsärky helevettiin ko ottasin tuosta kunnon siivun. Jatkan kuitenki sotavahinkojen arviointia. Kännykästä näyttää olevan jäljellä pelkästään etupuoli. Akku ja takakansi on laskettava luonnolisen hävikin piikkiin. Mutta sepä nyt ei oo ollenkaan paha. Niitähän saa uusia kaupasta pilkkahintaan, ompa paha. Samala mieleen putkahtaa ajatus että mitkäs ne on ollu tämän hauskanpidon kulut. Aletaanpa laskea. Eka päivähän oli halpa. Käytiin hakemassa kaks pulloa jäykkää. Mitä se tekkee, parikymppiä. Niitä ko alettiin litkiä torstai-iltapäivänä niin sen jälkeen on paha muistaa. Pitää siis aukasta nettipankki. Ei perkele, uskaltaako? Se on tyhmänrohkeaa alkaa kattomaan silmästä silmään itse paholaista. Masokismia parhaimmillaan. Ja pullo kädessä alkaa tuntumaan yhä houkuttelevammalta vaihtoeholta. Pysy kovana, pysy kovana. Hupsista saatana. Torstain jälkeen tililtä hävinnyt kunnioitettavat 400 euroa. Aijai. Vuokra pitää maksaa kahen viikon päästä eikä rahaa näillä näkymin siihen ole. Onneksi se ei paljon paina tässä konkurssissa. Krapula-aamuina ko mikään ei juurikaan tunnu miltään.

Tai niinhän sitä sanotaan. Ko nousen sängystä niin koko ropan läpi leimahtaa helevetinmoinen kipuaalto. Mitäkähä ihmettä sitä on tapahtunu. Ai niin nyt muistanki. Se oli se iso kaveri jolla oli komia akka mukana. Pittää muistaa seuraavala kerralla ettei ole hyvä idea mennä liian läheisesti jutteleen tuommosille naisille. Tai ainaki alottaa keskustelu jollaki muulla lauseella ko "Kuuleppa perkele!". Rakkaus ei ole ikinä ilmasta. Eikä näköjään ilman sitä oleminenkaan. Mutta olihan meillä pojat hauskaa! Tuli laulettua ja juotua ja tanssittua. Ei paljon maailman murheet paina ko heti aamusta saa alkaa juomaan viisasten juomaa. Vaan enpä tiiä. Tässä sitä ollaan veitsenterällä. Aletaanko ottaan vai ollaanko ottamatta. Pittää punnita vaihtoehtoja vielä pieni hetki. Jotakin positiivista tähänki päivään. Lattialla on ihkaoikea kakskymppinen. Sillähän saa vaikka mitä ko kävelee purilaispaikkaan. On limpparia, purilaista ja ranskalaista, voi veljet ko tuliki nälkä. Harmi vaan ko täältä ei saa kebabbia. Se olis kyllä semmonen Jumalan lahja että saattasin kääntyä uskoon samantien eikä olis väliä onko muslimi vai kristitty ko sitä tehhään lampaastaki. Päähän alkaa koskeen vielä enemmän. Olo on niinkö sillä kuulusalla onkimavola. Jos sitä nukkuis vielä pienen hetken ja miettis elämää uudelleen. Laitan pullon takasin yöpöyälle ja nukahan nopeammin ko koskaan aikasemmin.

Ko herään niin olo on kummalisen kevyt. Saan silmät auki ja katon yöpöydälle. Smirnoff-pullo on vaihtunu vesilasiin. Pakko saaha silmiä auki ja valot päälle että näkkee paremmin. Huonehan on jumalauta ko siivouspalvelun jäljiltä. Eihän täällä muutama tunti sitten tältä näyttäny. Kipasen yläkertaan ja hörppään ison lasin appelsiinimehua ja alan tajuamaan mitä on tapahtunu.  Viiden viikon opiskelijaelämän jälkeen meikäläisen aivot on selvästi jo tottunu tähän elimistön ylikuormittamiseen alkoholilla niin että se alkaa tulemaan alitajunnasta. Alan hahmottaan tätä epätodellista oloa näin viikon kuudentena päivänä. Onko se ees mahollista? Niin se on vissiin vaan itelle myönnettävä että viikon ensimmäisenä päivänä tehty lupaus itelle on pitäny. Aurinko näyttää paistavan tähänki risukasaan. Kyllä meikästä vielä kunnollinen tullee.

N