Kehittyminen




"Kirjoittamisessa on kyse näyistä ja niiden kuvaamisesta sanoilla. Unikuvia: orgasmeja, pelkoja, hukkumista, katumusta. Näiden tavoittelua valveilla. Hiomista siihen saakka, että näyllä ja sanalla ei ole eroa.

Olen vuosia etsinyt kuvia ja niitä vastaavia sanoja. Tässähän ne ovat. Aivan kuten ne naiset niissä unissakin: omassa päässä, aistien ulottuvilla. Näkyjä ei siis tarvitsekaan metsästää. Vain valita ja kuvailla. Eiköhän se tästä." -Dharma


Kopioin, kun en itse asiaa pysty paremmin ilmaisemaan. Monet asiat ovat liian yksinkertaisia, että niitä olisi helppo ymmärtää tahi omaksua. En tässä tarkoita, että se olisi helppoa. Kuitenkin moni asia tulee tehtyä vaikeamman kautta, kun ei tiedä, että asian voisi tehdä helpommallakin tavalla. Tässä yhteydessä tarkoitan helpolla: tehokkaampaa, nopeampaa&kauniimpaa. Eräs hienomies sanoi kerran minulle "Ookkohan sie liian viksu näihin urheiluhommiin?". Asiaa silloin tuumanneena totesin, että se joskus voi olla hidasteena. Urheilijoita, ainakin johonkin maailmanaikaan, pidettiin yksinkertaisina lihaskimppuina, jotka "urheilevat, kun eivät muuhun kykene." Tuossa lausahduksessa piilee pieni totuus vaikka koko totuus on tarua ihmeellisempää. Ihmettelen myös monesti kykenemättömyyttäni ilmaista haluamiani asioita selkeästi. Tuntuu, että ymmärretään väärin, kun ei lueta rivien välistä vaan kaikki otetaan kirjaimellisesti. Olen aktiivisesti koko elämäni ajan koittanut hakeutua hankaliin tilanteisiin. Tämä pätee niin ihmissuhteisiin, urheilemiseen sekä nyt ylipäätään kaikkeen mitä teen. Syy on selkeä: tahdon kehittyä. Haluan hioa taitojani, kunnes voin todeta olevani tyytyväinen itseeni. Rakentaa legopalikoista vaikeampia rakennelmia, rikkoa ja rakentaa uudestaan nopeammin. Ymmärtää isompia asioita, ymmärtää minua älykkäämpiä/vahvempia. Lopulta huomata kehittyneensä. Väitän, että nämä onnistumisen tunteet ovat elämässä kaiken sen työn ja tuskan arvoista.


Olen myös äärimmäisen itsekriittinen ja harvoin tyytyväinen itseeni. Se on jokseenkin kaksiteräinen miekka. Sitä saa ja menettää. Tuntuu kuitenkin, että jossain määrin tuo miekka on alkanut osoittaa tylsymisen merkkejä. En ole yhtä kunnianhimoinen, kuin olin vielä ehkä noin 5 vuotta sitten. En myöskään osaa pitää tavoitteistani kiinni samalla tavalla, kuin aikaisemmin. Henkistä valumista mukavuusalueelle. Välillä hävettää. Edelleen tavoitteena elää kuin lapsi, tarttumalla tilaisuuteen, olla pelkäämättä, luottaa ja rakastaa. Pidän katseeni tässä hetkessä ja teen parempia valintoja yksi kerrallaan. Tavoitteeni on tehdä aloite, tehdä ennenkuin ajatella: http://www.pokeritieto.com/kolumnit/markus-bunders/mielipositioni-under-the-gun.html.


Tänään kuitenkin olin jollain koomisella tasolla tyytyväinen itseeni, kun katsoin kuvajaistani tietokoneen ruudulta ja totesin notta perkele että on kaverilla komiat viikset! Vappu lähestyy ja viikset kasvaa, taidan ottaa tavaksi. Ei muutako hyvät vaput vaan kaikille!

Viiksi-Nikke brunssin jälkeen.

N