Näin kulutan aikaa

Aamulla klo 6.30. Äiti herättää. Ovi auki ja käytävässä valo eikä voi mitenkään jatkaa enää nukkumista. Ylös sängystä ja aamupalapöytään. Lasillinen mehua ja paahtoleipää. Äiti lukee lehteä ja keittää puuroa. Ulkona on pimeää ja lumista ja kova pakkanen. Silmissä unihiekkaa. Saan puuron, laitan siihen hilloja ja sokeria. Saan syötyä ja menen makaamaan keittiön lattialle koiran viereen. Lattialämmitys lämmittää, meinaan nukahtaa. Ei voi, kello on seittämän ja on keskiviikkoaamu. Tai torstai, en voi olla varma, siitä on aikaa. Alakertaan ja telkkari päälle. Spiderman. Liidän supersankarin kanssa pitkin katuja ja toivon että hämähäkki purisi minuakin. Herään vähitellen.

Yläkertaan ja vaatteet päälle. Petaan sängyn ja laitan kirjat reppuun. Ulkovaatteet niskaan ja kuomakengät jalkaan. Mulla on Reiman haalarit ja sininen pipo. Otan aikaa. Viisitoista minuuttia ovelta ovelle. Paremmin kuin eilen. Perjantaisin kirjastoauto aina bussipysäkillä kello kymmenen. Jos on aikaa, menen sisään. Olen kiinnostunut Sofian maailmasta ja Pikku Vampyyreista. 45 min tunnilla sitten 15 min tauko. Välissä ruokaa ja tauoilla lätkää tai futista. Olen hyvä molemmissa. Takasin kotiin. Paluumatkat ovat pidempiä. Ei tarvitse ottaa aikaa, kavereiden kanssa aika kuluu leikkiessä. Välilä mennään ojaan piiloon lumiauraa joka lennättää lunta jota on satanut yön aikana. En kerro siitä kotona, ne leikit sais muuten jäädä. Kotona on pullaa ja ruisleipää. Kylmää maitoa. Teen läksyt/käytän koiraa/pelaan tietokoneella/luen kirjaa. Äiti on tullut takaisin siskon kanssa. Ruoka. Harjoituksiin, takaisin kotia ja nukkumaan ennen yheksää.

Ne oli rutiineja, tylsiä ja yksinkertasia mutta tehokkaita. 

Sanakirjan mukkaan

 "tottumuksen avulla saavutettu taitavuus, tottumus."

               Joka hetkelle jotakin. Ne luo turvallisuutta ja kulettaa päivää ko ittestään. Eikä illalla tartte kysyä että, kuuleppa, oot meinannu neljä päivää ottaa tuon kirjan kätteen mutta et oo saanu ees sitä tehtyä. Oikeastaan et oo saanu mittään tehtyä. Oot käyttäny hereilläoloajastasi leijonanosan ittesi viihyttämiseen. Fiksua? Ei. Helppoa? Jep. En tee mittään ja silti meikälä on raskasta. Oon ollu ilman rutiineja siitä asti ko lähin kotoa. Eli pauttiarallaa kuutisen vuotta. Enkä oo oikeastaan saanu sinä aikana mittään merkityksellistä aikaan. Ko en jaksa enkä kehtaa. Suuria ideoita joka ilta. Huomenna. Mie tartten aikatauluja ja deadlineja. Tartten rutiineja jotka toistuu päivästä toiseen että saan ittestäni irti. Mulla ei oo tarkotus olla tavallinen. Tahon jotaki enemmän, itestäni. Illalla pittää pystyä olla tyytyväinen siihen mitä on saanu aikaan. Noin niinku suurimman osan ajasta. 

Turvasatamia taivaanrannassa.

Alotan helpoilla. Ruokaa viis kertaa päivässä, suunilleen samoihin aikoihin. Pistän nukkumaan ennen yhtätoista, tietokonneen kiinni viimestään puolelta. Ok, annan itteleni muutaman vihreän kortin jos tarttee oikeasti tehä jotaki tärkeetä. Kaverit ja perhe. Tuosa on jo paljon. Ai niin, ja teen oikeasti jotaki koulutehtäviä päivällä. Ja voisin lukia oikiasti sen Sofian maailman. Sillon se vaan vaikutti niin paksulta etten uskaltanu ottaa sitä matkaan. Ja muutama lasi punaviiniä ennenku tekee jotain luovaa, selkeesti saa ajatuksen juokseen nopeammin. On meikälä vielä päiviä jälelä. Ei täsä niin hätä. Tänään alotan. Ja ko selekärangasta alkaa kuulumaan narinaa, En tiiä vielä mutta keksin jotaki.

         Aika hommata viisarit meikäläisen kellotauluun.

N