Ihimiset on ahneita luonnostaan. Pittää olla, jos meinaa selevitä täsä maailmasa josa kaikki hakkee ommaa etuaan. Kait se on jotaki evoluution tulosta. Savannilla piti olla muita nokkelampi/vahvempi/viksumpi/nopiampi jos meinas ettei tuu syödyksi. Ja se homma alkaa nykypäivänä jo lastentarhasa/koulusa. Jos et oo suosittu, et pääse leikkeihin mukkaan. Jos oot huono, tuut aina valituksi viimisenä liikuntatunneilla. Ja jos oot sosiaalisilta taidoltasi hieman kömpelö niin ohan se varma että saat pelata Magic-korteilla välitunneila. Ja niitä jokka on heikompia syrjitään aina ja niin se tullee menemään. Kaikki tahtoo päivänpäätteeksi olla ykköspallilla heiluttamasa jonkunäköstä pystiä. Olkoot se sitten setelitukko tai maailmankauneinkomein-palkinto. Niin son ollu ja tulee varmaan aina olemaan.
Tai emminä tiiä. Voishan se olla toisinki. Luin tuosa jonku tutkimuksen että maailman onnellisimmat ihmiset asuu Bangladeshissa, yhessä maailman köyhimmistä maista. Tukee 6-vuotiaan pikkupojan ajatuksia siitä että inkkarit oli siistejä tyyppejä. Niillä oli kait kaikkea mitä ne halus. Ainaki meikäläisen rajottuneen käsityksen mukaan ne ei raiskannu maata niinkö me tehhään nykyään. Niillä oli myös tuo väestönkasvu hallusa ja muutenki se niitten elämä vaikutti/vaikuttaa aika "oikealta". Tai semmoselta niinkö mejän pitäis täälä toimia. Sama kuusvuotias pikkupoika aatteli että pahinta mitä maailmassa on ikinä tapahtunu oli se ko eurooppalaiset lähti amerikkaan. Jotenki semmonen viilis vieläki että maailma ois parempi paikka jos sitä ei ois koskaan tapahtunu.
Vähän itteäni kauhistutti ko aloin aatteleen ommaa elämää ja sitä minkälaiseen pyörään tämä orava on hyppäämäsä. Pittää suoriutua ja tehä tulosta. Koko ajan. Aika ristiriitaset tunteet, vieläki.
Vaikeahan tuo on alkaa 22-vuotiaalla kääntämään ihmisten asenteita sen suhteen miten elämää pitäis elää. En oo aivan satavarma edes siitä mitä sitä pitäis itellä saaha siitä hyvästä. Tuosa se ongelman ydin piileekin. Pitää aina saaha jotaki vastineeksi siitä mitä tekee.
PROFIT!
Ja ketä kiinnostaa orpo pikkupoika Pakistanissa jolla ei oo ruokaa eikä kotia? Tai miksi sen pitäis edes kiinnostaa? Kuka nyt ois valmis antamaan omistaan jos se hankaloittaa omaa elämää. Kuitenki tuommosen ajatusmallin levittäminen tois paljon hyvää. Pitääpä kokeilla miltä se tuntuu ko antaa omistaan. Pitää kokeilla jotaki muuta ko hyväntekeväisyysjärjestöjä. Tuntuupi että sillä ei saavuta sitä mitä sillä tarkotetaan. Liian paljon rahaa menee kaikkeen muuhun ko ite tarkotukseen. Pitänee pystyä luopumaan jostaki jonka kokee itelle tärkeäksi. Aika harva on semmoseen valmis. En tiiä oonko itekkään. Ja pittää lähteä täysin epäitsekkäistä syistä. Ei silleen että koittaa saaha fengshuit kuntoon tahi jotaki muuta. Pitänee miettiä että mitä se semmonen vois olla. Kattoa että minkälaisen kokemuksen siitä saa. Vähänhän tämä kuulostaa siltä pylväspyhimyksen tarinalta. Enkä mie semmosta aio. Mutta jotaki pientä näin alkuun kuitenki. Pitää kirjata fiilikset ylös ko saan tämän tehtyä.
Muutenki ko kattoo tätä mihin maailma on menosa niin jotenki hirvittää. En oo vielä aivan satavarma että tahonko jälkikasvuni semmoseen paikkaan missä ei oo puhasta luontoa tai mahollisuutta puhtaaseen juomaveteen. Sanotaan että seuraava suuri ongelma tulee olemaan tuon kysymyksen ratkasu. Jonkunäköset rajat ne on pystyttävä pistämään ettei homma lähe ihan lapasesta. Ei se ihan hatusta temmattu lausahdus ole ko sanotaan että on lottovoitto syntyä Suomeen vaikkei Paleface sitä aivan täysin allekirjotakkaan. Hyvä levy muuten se uusin. Kannataapi perehtyä.
Tämmösiä moneen kertaan kulutettuja ajatuksiahan nämä on. Mutta tulipa niitä iteläki mietittyä, ei siitä varmaan ainakaan haittaakaan ole. Oikeastaan sain koko ajatuksen semmosesta foorumiketjusta missä nettiyhteisö autto yhen kodittoman/työttömän pokerinpelaajan nousemaan jaloilleen. Se teki kolmea eri työtä ja sillä oli yliopistotutkinto, muttei kattoa pään päällä. Syntyminen väärään perheeseen ja vähän paskoja valintoja ja se oli uppoamasa kaulaa myöten suonsilmään. Mutta siisteintä siinä oli se ettei se heittäny lusikkaa nurkkaan. Näki kuitenki maailman hyvänä paikkana ja usko siihen että ihmiset on loppujenlopuksi hyviä. Ja se että ne ihmiset oli valmiita auttamaan sitä kaveria sieltä suosta. Tuommoset ihmiset tekee maailmasta pala palalta paremman paikan. Ongelmahan taitaa vaan olla siinä että maailmasa on aika monta muutaki polkemassa sitä samaa suota. Mutta entä jos jokainen meistä vähän parempiosasista ois valmis antaan pienen osan omastaan poies, oisko sillä merkitystä?
Pata tässä kuitenki kattilaa soimaa. Ite ku en ole koskaan mihinkään ikinä antanu. No ehkä jotaki joulupata-keräyksiä on tullu tuettua muutamalla kolikolla tjsp, mutta ei mitenkään merkittävästi. Mutta kyllä mie oon sitä mieltä että pitää pystyä ekana ottaan muutama askel taaksepäin että voidaan ottaa yks eteen. Apinasta ihmiseksi, ihmisestä apinaksi.
Tai sitten voi aina aatella niinkö Tyler Durden Fightclubissa.
"It's only after we've lost everything that we're free to do anything."
Alea iacta est.
N
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti