Revittelin tänään oikein kunnolla otsikon mukaisesti. Heräsin aamulla aikaisin kymmeneltä ja aikani vitkuteltuani sain suuridean kammeta itseni sängystä suoraan aamupalantekoon. Kannoin kekooni munakasta, pekonia ja tietenkin paahtoleipää. Suun kostukkeena käytin orgaanista omenamehua joka on kuin kaunis melodia herkille makuhermoilleni. Taivaallista! Kun olin ravinnut fyysistä että henkistä kehoani tunnin mittaisella HIMYM-sessiolla olin valmis ottamaan härkää sarvista. Painuin siis oikopäätä alakertaan kertaamaan retkelleni tarvittavia välineitä. Oli pipoa, vanttuita, kalsareita, toppahousuja ja voipojat vaikka summitä. Kamat kasaan ja hyppäsin autoon.
Onnesta soikeana katselin ikkunasta vilistäviä maisemia ja mieleeni juolahti isäni lanseeraama lausahdus "laitahan turvavyöt kiinni niin näet miten maisemat vaihtuu". Puristin penkistäni valkoisin rystysin samalla kun mahassani tapahtui kuuban ohjuskriisin kaltainen myllerrys. En meinannut pysyä harmaissa lökäpöksyhousuissani sisällä kun näin suuren iloisen kyltin joka sanoi suurilla ystävällisillä kirjaimille minulle;
" Alaska zoo"
Voihan vanhat amigan videopelit! Olin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja pamautin suorilta päin maailman mahtavimpaan ja varmaan myöskin vanhimpaa eläinexhibitioniin. Eikä siinä vielä kaikki! Jummijammi, saatiin ihan oma opas kierrättämään pitkin eläintarhaa.
Ensiksikin, on mainittava eräs seikka. Kaikki mitä ootte kuulleet/nähneet/luulleet jääkarhuista (joita hieman bimbohko joukkuekaverini suloisesti norjan aksentillaan kutsui pussycateiksi) on valetta. Puppua, kusetusta tai palturia. Kuvitelkaa mieleenne tabularasa ja alkakaa piirtämään uutta kuvaa tästä suloisesta karvapallosta sillä tämä tulee räjäyttämään päänne:
Ne on aivan saatanan isoja! Meidät vietiin tuijottamaan paholaista silmään. Erittäin lähelle. Kun tämä tundrien kuningas tallusteli viereeni häkin viereen, katsoin noin viidenkymmenen sentin päässä tätä valkoista kuolemaa silmästä silmään. Voitko ite sanoa että oot tuijottanu jääkarhua silmästä silmään nuin läheltä ja säilyny hengissä? I doubt that. Oon siis aika kova jätkä. Ja olin vielä loukkaantunut ja kävelin kepeillä.
Jääkarhut 0 - Kuningas Nikke 1
Lainaan tähän suurta idoliniani ja henkisen pääomani messiasta Juha Vuorista:
"mulle ei vittuilla!"
Jännittävä matkamme jatkui vuokseni hitaasti ja vaivalloisesti. Pääni ei ollut vielä selvinnyt tästä myllerryksestä, jonka se oli kohdannut. Seuraavana viihdytimme itseämme katsomalla ilmeisesti vesikauhusta kärsivää ahmaa, joka pikkulintujen puheiden juoksee 14 mailia häkkiä ympäri päivittäin. Mielestäni kyseisestä sairaasta käyttäytymisestä kärsivästä yksilöstä ei voida tehdä kuin edellämainitun kaltainen johtopäätös. Sitten siinä oli harakkaa/kettua/ilvestä/jakkia/laamaa/kojoottia ja kaikenmaailman muuta huuhaaelukkaa. Ja yksi hirvi. Tämän kituuttelun jälkeen lähdettiin tapaamaan koirien esi-isiä. No ne oli kyllä aika vekkuleita, mutta taas Aivan saatanan isoja, niin että en ihmettele jos niistä ei Mustin kaltaista siistiä sisäkoiraa saada edes koulutettua.
Sushukkien jälkeen alkoi pienessä päässäni rummut pärisemään, torvet soittamaan ja kaikennäköiset kiiltävät pienet lappuset lentämään, kun kuulin minne matkamme seuraavaksi jatkui. Nimittäin katsomaan näitä!
Ihkaoikeita amurintiggereitä! Aika siistiä vai mitä. Suuret juhlalliset fanfaarit vaihtuivat kuitenkin hyvinkin nopeasti väsyneisiin pörähdyksiin ja sammuneeseen juhlaväkeen, kun minulle kerrottiin että arvon tiggerpariskunta oli päättänyt käydä hyvinansaitulle ruokalevolle asuinsijoijensa uumeniin. Pikkunen takaisku. Koko huolella suunniteltu retkeni murmeleiden maassa rapistui silmieni edessä.
En kuitenkaan sortunut heikon soturin tavoin vaan jatkoin matkaani leuka pystyssä ja rinta rottingilla. Sieluuni kyllä koski, mutten näyttänyt tätä henkisen minäni epäonnistumista ulospäin. Matkamme jatkui nimittäin katsomaan erästä maailman vähiten tunnettua luontokappaletta, lumilepardia. Ne on aika vekkuleita elikkoja, kantsii tsekata tää. Kertoo enemmän kuin meikäläisen tuhat sanaa.
http://www.youtube.com/watch?v=RiQcSIF3l9E&feature=related
Siisti otus kaikenkaikkiaan. Vaikka matkamme alkoi jo olla päätepisteessään, emme voineet poistua tästä vanhan luontodokkarifanin paratiisista näkemättä metsien kuningasta Otsoa. Otso oli vasta herännyt talviuniltaan ja hänen ulkonäkönsä oli hieman sekaisen aamukampauksen huomioiden jokseenkin pöllähtänyt. Mullaki ois jos ois pitäny vedellä hirsiä viime marraskuusta asti. Otso istui hangessa jalat sylissä, kuin suurempikin kalifi ja nautiskeli päivän viimeisistä auringonsäteistä. Aikamme tätä karvaturria katseltuamme päätimme, että oli aika lopettaa haahuili villieläinten keskuudessa ja lähteä kotia kohti.
Lähdin siitä sitten kirjakauppaan lukemaan kirjaa ja juomaan kahvia. Illasta katsoin kaksi klassikkoa, The Night At the Roxbury ja My best friend's girl, ja totesimme että ensiksi mainitun elokuvan soundtrack on virheetön että toiseksi mainitun elokuvan päänäyttelijätär on hot. Nyt istun sohvalla, juon jäävettä ja päivitän blogiini päivääni murmelina. Loppuun tahtoisin lainata suurta lauluntekijää ja ystävääni Ice Cubea pienellä tekstinpätkällä,
" I gotta say it was a good day"
Että joo,
Tämmöstä tänään.
N
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti