Working towards my personal wisdom


Sitä sanotaan, että lehtimiehen ja tiedemiehen erona on se, että lehtimies tietää jotain kaikesta ja tiedemies kaiken jostakin. En ole vielä päättänyt kumpaan kastiin ryhtyisin, mutta olen tullut siihen lopputulemaan, että mielelläni kuuluisin jompaankumpaan. Arvostan ihmisiä, jotka kuuluvat joko lehti- tahi tiedemies-kategoriaan. Se on varmasti luonnollista. Samanlainen fiilis kuin tuijottaessa René Magritten erittäin kuuluisaa maalausta Le fills de l'homme.

Le fills de l'homme (1964)

Osa maalauksen mystiikkaa on varmasti luonnollinen tarve tietää, olla utelias ja kiinnostunut. Varsinkin jos asioista annetaan hieman vihjausta muttei paljasteta lopullisesti, mikä/mitä/kuka on asian takana. Reality tv-showt ja juorulehdet ovat vieneet tältä pohjan paljastamalla kaiken ilman, että asiasta joutuu ottamaan liiemmin selvää. Kuka perkeleen täysjärkinen nyt olisi oikeasti kiinnostunut Henna Kalinaisen tissien uusimmista muodonmuutoksista, ellei sitä tuputettaisi joka perkeleen tuutista kaikille (ok, tissit on kivoja, mutta silti!). Sitä sitten taantuu ja turtuu ja toteaa, että tämä riittää. En ole ikinä oikein ymmärtäny ihmisiä joille tämänkaltainen "uutisointi" muodostaa päivittäiset puheenaiheet. Ehkä pata soimaa kattilaa hieman tässä(kin) asiassa, kun löydän itseni stara.fi sivustolta lukemasta nollat taulussa hullumaailmauutisia. Kuitenkin pikainen vilkaisu ampparit sivuston suosituimpiin uutisiin sisältää valitettavan useasti sanat: "porno", "tissi", "seksi yms. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, arvostan seksiä suuresti useammankin aspektin vuoksi, mutta fakta, että ihmisten tiedonjano tukahdutetaan suurimmaksi osaksi näillä hienoilla hakusanoilla. Oh well.

Lapsena olin utelias niinkuin lapsen kuuluu ollakkin. Teininä kiinnostukseni kohteet rajoittuivat urheiluun&tyttöihin&joihinkin Kiinnostaviin Asioihin, niinkuin teininä pitääkin ja nyt varhaisaikuisena totean, että olen kovaa vauhtia valumassa ameeban tasolle älyllisten/tiedollisten kykyjeni osalta. Siis täysin päinvastaisesti kuin aikuisena kuuluisi olla. Siispä päätin viimeviikolla kännipäissäni aamuyön pimeinä tunteina tilata Amazonista kirjoja (Miksi kaikki hienot ideat syntyvät öisin?). Joukkoon kuului niin seikkailutarina, runokirja, tajunnanvirtaa sisältävä sekoilupätkä seka tiedekirja. Kuten listasta saattaa huomata, en ole vielä täysin löytänyt kiinnostukseni suuntaa, mutta olen ottanut kuitenkin ensimmäisen askeleen. Ja se on monesti tärkein ja vaikein etappi matkalla maalia. Vähän niinkuin herääminen aamulla. Toisaalta tällä matkalla on vaikea päästä maaliin, koska viisas mieshän tietää ettei mitään voi tietää. Kuitenkin, viisaalla miehellä on huomattavasti valistuneempia arvauksia, kuin sillä houkalla, joka ei ole viitsinyt vielä edes nousta sängystään.

Aika on vain rajallista ja se vaikuttaa jollain tavalla matkani etenemisnopeuteen. Laiskuuteni voi olla myös esteenä, mutta vain, jos sorrun tyydyttämään tiedonjanoni lukemalla Seiskan tasoisia julkaisuja. Tänä aamuna laiskuudestani otti niskalenkin koko planeettaamme vaikuttava talouskriisi. Aivan huomaamatta kulutin neljä tuntia tänä aamuna opiskellessani syitä vallitsevaan tilanteeseen ja tunsin suurta mielihyvää ymmärtäessäni maailmaa tämän nelituntisen jälkeen hieman paremmin. Suurin mielihyvä syntyi, kuitenkin siitä että jaksoin nousta sängystä. Toisinsanoen otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin hommiin. Vieläkin miellyttävämmäksi asiasta tekee se, että lukemani tieto on täysin hyödynnettävissä matkallani pääaineeni akateemiseen selättämiseen. Vuosi sitten kirjoitin, ettei minulla ole mitään hajua mitä haluan tehdä. En myönnä vieläkään, että olisin luottoluokitustasollani korkeimmalla tasolla. Mutta askeleen korkeammalla kuin vuosi sitten. Pääasiahan on kehittyä, ei tahdilla ole niin väliä.

Muuten elämääni ovat värittäneet sakot, kipeät jalat, kämppäkaverini (tietämisen antikristus ja päivittäisten hymähdysteni suurin aiheuttaja. Esimerkkinä todettakoon, ettei hän tiennyt kuinka monta kolmasosaa on kokonainen) sekä matemaattiset kykyni, jotka koin ylittäneeni ensimmäisessä kokeessani. Mutta näistä asioista ei voisi kirjoittaa kuin hauskoja tarinoita, enkä ole vielä löytänyt penaalistani niin väkevää väriarsenaalia, että saisin lyyrisen kauneuteni kukoistamaan ystäväni Rasmuksen kaltaisesti, joten päätän jättää sen toistaiseksi syrjään. 

Tai vaihtoehtoisesti!

Voisin kirjoittaa jotakin hauskaa. Ehkä. Saa nähdä. Kaikkeahan pitää kokeilla, right?

Nyt pitää rientää tunnille. Ai että uusien asioiden oppiminen on mukavaa.

Peace out homies!

N

ps. uusi taustakuvani kuvaa Omega Nebulaea, eräänlaista tähden syntyhetkeä. Hehe.